Salaisen neuleystävän toisen paketin aiheena oli taikapallo. Viimein eilen löytyi postilaatikosta kortti, joka kertoi että postia voisi noutaa huomenna. Ja tänään heti aamusta kiiresti meninkin postiin hakemaan pakettini ja tällainen pallo sieltä löytyi kera kahden lakun.
Kun kerin pallon auki, löytyi sieltä vielä 4 minikerää (10g) puuvillalankaa virkkauksia varten, pupumuotti, kaksi teepussia ja tyrnisaippua, sekä pieni kirja. Niin ja tuo pallon lankahan oli Teeteen Primaveraa.
Kiitoksia SNY, tuo primavera on ihanaa lankaa!
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Broken seed -sukat
Mie olen kovin hitaasti syttyvä ja tulen myös neulemaailmassa aina jälkijunassa. Niinpä sainkin ensimmäiset broken seed -neuleella tehdyt sukat valmiiksi vasta nyt.
Sateenkaari -sukat
Malli: Broken seed -neule, perussukka
Puikot: 3
Lanka: 7 veljestä
Menekki: 134g
Muuta: koko noin 42, mies on tyytyväinen sukkiinsa.
Näillä sukilla päätin myös osallistua silmukan ytimessä haasteeseen. Satuin aloittamaan nämä sukat juuri kuun alussa työmatkalla. Kyseessähän on Pipon ytimestä - ja Silmukan saalistus -blogien yhteistyössä tekemä haaste, jossa on joka kuukausi uusi teema. Tässä kuussa teemana on sateenkaari. Mielenkiintoisia teemoja on ollut aiemminkin ja olen usein ihallut haasteeseen osallistuneiden käsitöitä, mutta nyt osallistun viimein itsekin.
Tässä vielä kuva sukista käytössä, pääsivät heti jalkaan. Mies kuluttaa sukat hurjan näköisiksi ja puhki tosi nopeasti. Kuvaan pääsi myös miun lankalauantain saalis :)
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Kaarisilta, vai oliko se autorata?
Sain käsiini ihanaakin ihanampaa lankaa. Unelmaisen pehmeää ja kivoissa väreissä. Jonkin aikaa ihailin ja silittelin suloisia pikkuisia keriä. Tällainen huivi niistä syntyi.
Lapsi kiljahti huivin nähdessään "Ihanaa! Äiti, sie olet tehnyt autoradan!".
Lapsi sai myös valita itselleen huivia varten langat ja kun ei saanut olla villattavaa, niin päädyttiin ostamaan pehmoista Cashsilk -lankaa. Tehty silkistä ja kasmirista, ei villata, ei. Ja väri tietenkin pinkkiä :) Huivia jouduin aloittamaan useampaan kertaan ennen kuin ymmärsin saajan vision. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja valmistakin tuli.
Lapsi kiljahti huivin nähdessään "Ihanaa! Äiti, sie olet tehnyt autoradan!".
Kaarisilta
Malli: Kaarisilta (täältä)
Puikot: 3,5 (?)
Lanka: Kiwi (Ihanaa!)
Menekki: 51g
Muuta: Lanka on superpehmoinen, tätä lisää!
Lapsi sai myös valita itselleen huivia varten langat ja kun ei saanut olla villattavaa, niin päädyttiin ostamaan pehmoista Cashsilk -lankaa. Tehty silkistä ja kasmirista, ei villata, ei. Ja väri tietenkin pinkkiä :) Huivia jouduin aloittamaan useampaan kertaan ennen kuin ymmärsin saajan vision. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja valmistakin tuli.
lauantai 12. huhtikuuta 2014
lisää koruja
Olen jo pitkään ihaillut kynsilakkakoruja ja myös muita lasikapussikoruja. Jokunen aika takaperin pääsin kynsilakkakorukurssille. Mielenkiintoinen tekniikka ja saa tehtyä näyttäviä koruja (helposti?). Vai mitä tuumaatte?
torstai 10. huhtikuuta 2014
Arvottu on
Viimeinkin ehdin koneen ääreen ja suorittamaan arvonnan. Tällä kertaa onnetar suosi Francescaa (puikot) ja kosotätiä (koru tai napit), onnea! Olen teihin spostilla yhteydessä!
torstai 3. huhtikuuta 2014
pipot koko perheelle
Tämän pipon neuloin alunperin itselleni, mutta mies omi sen itselleen. Malli on omasta päästä keksitty ja lankana on ihana Pirtin Kehräämön villasilkki lanka. Lisänä itse tehty nappi.
Ja tässä kuva minun piposta. Tässä testasin ohuen pellava-puuvillalangan yhdistämistä pörröisempiin lankoihin. Pinnasta tuli todella ihanaa! Tuo Sini-valkoinen ei ehkä ole ihan minun juttuni, mutta aion seuraavaksi tehdä itselleni puseron jollakin tällaisella yhdistelmällä. Pipossa koristeena tekemiäni nappeja.
Tässä vielä kaikki kolme pipoa. Lapselle neuloin pipon ihanasta paksusta merinovillasta (konepestävä!!!). Tosi nopea tehdä (pari tuntia) ja ilman ohjetta.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Hovineito
Uusimmasta Ullasta huomasin heti erityisen kauniit sukat. Ne päätin toteuttaa kauniista harmaasta sukkalangasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














