tiistai 30. tammikuuta 2018

Sukka-Finlandia: Kuvastin



Sukka-Finlandian toinen etappi oli Veera Välimäen suunnittelema Kuvastin. Malli on kaunis, mutta helpohko neuloa. Näiden neulominen oli oikeasti mukavaa. Toki mukavaa on ollut kaikkien Sukka-Finlandia mallien neulominen, mutta osassa on ollut hieman enemmän haastetta ja huomaan että minulle ohjeiden lukeminen on ajoittain haastavaa (en siis malta lukea niitä, vaan teen).


Tämä on muuten ensimmäinen Välimäen julkaisema sukkaohje. Toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen. Neuloin nämä Nalle -langasta puikoilla 2,5mm. Lankaa kului 71grammaa. Kooltaan nämä ovat noin 37/38. Ohje julkaistiin juuri joulun alla ja haastavasta ajankohdasta huolimatta neuloin sukat valmiiksi ennen joulua. Oli ehkä ihan hyvä, ettei tämä toinen etappi ollut  se kaikkein vaikein. 


Sukat kuvattiin joulupäivänä vanhempieni luona. Ja voi tuota ihanaa aurinkoa! Meillä ei nimittän loppuvuodesta juuri aurinkoa ollut. Paikallislehdet uutisoivat, että aurinko näyttäytyi joulukuun aikana noin puolen tunnin ajan paikallisella säänmittausasemalla. Ei siis ihme, että syksy tuntui synkeältä. Onneksi nyt suuntana on jo kevät ja valon määrän lisääntymisen huomaa jo nyt.


Joko odotat kevättä ja lisääntyvää valoa, vai onko talvi ja lempeä pimeys parasta?

2 kommenttia:

  1. Veeran mallit ovatkin muuten tuttuja, mutta näitä sukkia en ollut nähnytkään. Kauniit ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näissä on kyllä sama tyyli kun Veeran muissakin neuleissa miusta.

      Poista

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.