perjantai 27. lokakuuta 2017

Kukkasadetta

Eräänä syksyisenä viikonloppuna meidän kotikylällä oli Käpysen pop-up. Pääsin siellä käväisemään ja ihastuin oitis yhteen heidän uutuuksistaan ja onnistuikin saamaan viimeisen metrin suloista kukkasadetta.


Kangas oli niin kaunis, että hirvitti leikata sitä osiksi. Lankoja kun voi aina purkaa, jos neule ei olekaan mieleinen. Kankaan kanssa peruuttaminen on vähän hankalampaa. Onneksi ompelukurssilla sai sopivaa kannustusta ja rohkaisua. Lopputulos on hyvin paljon mieleinen.


Minua aina vähän epäilyttää kirjottaa tänne blogiin ompeluistani, kun olen tätä alunperin pitänyt neuleille ja virkkuille. Pelkään että ompeluni ovat liian yksinkertaisia ja tulee ylipäätänsäkin huijarisyndrooma. Tiedättekö: suutari pysyköön lestissään? Onhan usein neulepostauksissakin "ihan vaan tavallinen" neule, ei välttämättä mitään uutta ja ihmeellistä. Tämä kangas nyt oli niin upea, että päätin kuitenkin uskaltautua näyttämään teille aikaansaannokseni. Ehkä pikkuhiljaa rohkaistun kertomaan teille enemmän ompeluistani.


Olen nyt testaillut myös erilaisia kuvankäsittelyohjelmia, kun PicMonkeyn käyttö ei enää onnistu ilmaiseksi. Onko teillä vinkkejä tähän? Mikä on helppo ja ilmainen ohjelma?

8 kommenttia:

  1. Onpa ihana mekko! Minulla on myös vähän sama ongelma ompelusten kanssa, kun tuntuu, ettei niitä kehtaisi esitellä, koska ovat aika simppeleitä perusjuttuja. Kovin vaativia en osaa vielä tehdä. Minä käytän Be Funky -ohjelmaa, koska se on ilmainen eikä tarvitse rekisteröityä. Harmittaa, kun en pystynyt Photoshopia enää lataamaan uudelle koneelleni, kun minulla on siitä niin vanha versio. Mutta omiin tarkoituksiini sopii tuo Be Funky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kovin miullekin mieleinen. Pitää ehkä yrittää rohkaistua enemmin kirjoittamaan ompeluista, kun niitä tulee tehtyä nykyisin kuitenkin aika tasaisesti. Taisin koittaa myös tuota Be Funkya ja se kyllä vaikutti ihan näppärältä. Kuvat on kyllä näin loppuvuodesta kaikkiaan se suurin ongelma, kun aika ja valo eivät tunnu koskaan kohtaavan.

      Poista
  2. Ihana mekko ja tämän innoittamana tilasin itselleni myös tätä kangasta😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulen että pitää itsekin ostaa tätä vielä lisää, kun esikoinen ihastui myös tähän kankaaseen ihan täysillä :)

      Poista
  3. Tosi kaunis! Todellakin voi laittaa ompeluita, kiva katsoa näitä ❤️

    VastaaPoista
  4. Mekko on ihana! Kyllä kannattaa ompeluksiakin blogiin laittaa, työn vaikeusasteella ei väliä. Minäkin, vaikka koulutettu ompelija olen, teen yksinkertaisia ompeluksia mieluiten tällä hetkellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näillä kannustuksella varmasti rohkenen jatkossakin näyttää ompeluitani <3

      Poista

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.