sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Ompelukerhossa

Onnistuin saamaan itselleni Verson puodin ompelukerhopaketin ensimmäistä kertaa. Ompelijanahan en ole kaksinen, mutta ajoittain aina into iskee. Suurin ongelma lienee tilan puute (tiedätte varmaan sen, kun ei ole paikkaa  koneille ja keittiönpöydälle ei pienten lasten kanssa auta ompeluita levälleen jättää) ja no taidon sekä ajan. Nyt kuitenkin päätin järjestää aikaa ja ottaa osaa. Oli jännittävää odottaa pakettia ja kangasta. Teema tällä kertaa oli hohtoa uuteen vuoteen 2017. Ja voi mikä ihanuus sieltä paketista paljastuikaan; Sielulintu hopeisena!


 Reipasta suunnittelua ja ajatusten pyörittelyä tein ensimmäiset päivät. Myös panikointia, että miten uskallan edes yrittää ommella noin kaunista kangasta! Osaanko vaihtaa langat saumuriin? yms. Torstaina lasten nukkuessa piirsin ja leikkasin kaavat. Perjantaina leikkasin kankaat ja vaihdoin saumuriin langat. Eilen juoksin heti aamulla ostamaan mustaa joustocollegea, pesin sen ja illalla saumuroin saumat. Tälle päivälle jäikin sitten enää helman viimeistely ja lopputuloksen ihmettely. Ja täytyy sanoa että olen tosi tyytyväinen! Ilmekin sen kertoo; väsynyt, mutta onnellinen.



Kaavana tässä mekossa on Susannan työhuoneen tunikan kaava. Sain tuon kaavan viimeinkin joululahjaksi. Jatkoin helmaa niin pitkälle kuin kangasta riitti. Sielulinnun kaveriksi tein yläosan mustasta joustocollegesta. Tykkään erityisesti myös tuosta pienestä hupusta, kun se asettuu aika kivasta myös alhaalla ollessaankin.



4 kommenttia:

  1. Tulipas nätti, oikein hyvän mallinen.
    Kaarrokeneuletakkisi on myös kaunis. Mistä löysit noin kivan ohjeen?

    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Neuletakin ohje on Sandnesgarn no, 0215F lehtisestä

      Poista
  2. Voihan Sielunlintu ♥ Kauniin tunikan teit. Minäkin osallistuin ensimmäistä kertaa Verson Puodin ompelukerhoon kesäkuussa, ja olihan se melko jännittävää, että onnistukohan vai enkö. Mutta samoin kuin sinä, lopulta olin väsynyt, mutta onnellinen. :D Hieno kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sielulintu on kyllä niin ihana kangas! Mulla odottaa vielä kesäkuun kankaat ompelemista, on ne onneksi jo sentään leikattu :D

      Poista

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.