tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulun odotusta ja pieniä puuhia

Taas kerran joulu tuntuu tulevan ihan yhtäkkiä... Joululahjoja on neulottu puikot savuten, mutta myös kotona ollaan puuhasteltu yhtä sun toista pientä. Kerroinkin jo aiemmin, että hieman hurahdin taitteluun. Tähtien lisäksi meille on ilmestynyt kuusia


Erityisen kivan näköisiä tulee, jos on käyttää vanhaa karttakirjaa. Ja paperisten kuusien lisäksi olen tehnyt karkkikuusia viemisiksi. Pohjana näissä on styrokskartio, jonka päällystin foliolla. Olisin halunnut laittaa nämä ruukkuihin, mutta lähikaupasta ei sattunut oikean kokoista ruukkua löytymään. Näihin muuten menee tosi paljon karkkeja.


Ja moneen lahjapakettiin olen laittanut myös pannunalusen. Löysin lankakaupasta Pirtin kehräämön paksua lankaa (samanlaista kuin fanttilanka) ja halusin koittaa tätä pujottelua. Ohje tällaisen tekoon löytyy esim. täältä


Näiden lisäksi ollaan pikkuaskartelijan kanssa tehty huovasta ja heijastinkankaasta heijastimia, mutta niistä ei nyt valitettavasti ole kuvia. Joko teillä on kaikilla joulu valmiina? Vai käytetäänkö viimeisetkin hetket valmisteluun?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.