tiistai 12. elokuuta 2014

Onnistuinpas!

Lupasin tehdä äidilleni syntymäpäivälahjaksi jotakin hänen toiveensa mukaan neulomalla, virkkaamalla tai huovuttamalla. Hän toivoi virkattu laukkua sammalen vihreästä langasta.


Ohjeeksi valitsin Sanna Vatasen suunnitteleman laukun Neulo. Virkkaa. Kirjo. Ekolangasta! -kirjasta. Sama ohje on julkaistu myös jossakin Novitalaisessa. Langan (Patons Sorbet) ostin viime keväiseltä Tallinnan reissulta. Kiireessä jäi punnitsematta, mutta veikkaan kulutuksen olleen noin 250-300g. Vaikein osuus koko projektissa oli vuorittaminen! Mie en oikein osaa käyttää ompelukonetta, mutta tällä kertaa otin härkää sarvista ja kävin reippaasti toimeen. Ei tietenkään sujunut niin kuin Strömsössä, mutta muutaman sadan ärräpään sekä purkamisen ja uudelleen yrittämisen jälkeen valmista tuli. Tein jo yhden taskunkin sisälle!Ja eikös muuten ole hieno kangas :)


Laukkuun sujautin mukaan myös tällaisen kukkaron afrikkalaisista kukista. Samaa kangasta vuorena tässäkin ja lankana Catania. Myös tämä jäi punnitsematta.


8 kommenttia:

  1. Voi miten ihania! Vuorikangas on tosi pirtsakkaa, ja vuoritus ylipäätään antaa vielä viimeisen silauksen tuollaisille töille :) Kaunista jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta mitä sanot vuoritukset! Mutta ei se kyllä ehkä kauhean läheistä tarkastelua kestä :D

      Poista
  2. Kaunis laukku ja tosi kesäiset kukkarot. Kyllä tuo vuorittaminen on piste iin päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vuorittaminen kyllä kannattaa, vaikka on miulle ainakin tosi hankalaa ja epämieluisia...

      Poista
  3. Upeat ovat molemmat, ja vuori kangas sopii hyvin molempiin.

    VastaaPoista
  4. Hatunnosto urakan suorittamisesta! Kyllä sitä näin vain oppii parhaiten, kun ylittää niitä mukavuusalueitaan. Ite tässä myös juuri taistelen ihan ihmeellisen sukan kanssa, tuli harjoiteltua varpaista aloittaminen ja siihen liittyi tiimalasikantapää... ja ja... Muutakin mukavaa yksiin ja samoihin sukkiin mahtuu. Mutta näin me opimme! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän se tosiaan palkitsee, kun saa itse tehtyä. Ja varmaan saat sukat varpaista tehtyä, se on ihan hauska tekniikka :)

      Poista

Kiitos! Kommentit ilahduttavat minua suuresti.